Juniorit
Tule kokeilemaan ultimatea!
Ultimate on liitokiekolla (frisbeellä) pelattava vauhdikas joukkuelaji, jossa tärkeää on hyvän pelin lisäksi reiluus ja iloinen yhdessä tekeminen. Junioreissa ultimatea pelataan ja harjoitellaan sekajoukkueissa yhdellä sarjatasolla (U17). Treenit on tarkoitettu pääasiassa 2011 ja myöhemmin syntyneille nuorille. EUC:n juniorijoukkueessa pelaa 10-16 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Myös 6-9 vuotiaille järjestämme kiekkokoulua (lisää alempana). Kaikki ovat tervetulleita harjoituksiin taitotasosta riippumatta – tervetuloa kokeilemaan lajia!
Meillä on kokeileminen kolmen treenin verran maksutonta, ja vakituinen harrastaminen on myös edullista. Seuran jäsenyys (30€/vuosi), ja ulko- ja sisäkauden treenimaksu (U17) on noin 70€ (erikseen), ja turnauksiin vaadittava lisenssi on muutaman kympin. Mukaan tarvitsee urheiluvaatetuksen (kesäkaudella nappikset/lenkkarit ja talvikaudella sisäpelikengät) sekä vesipullon. Oman pelikiekon voi halutessaan ostaa seuralta.
6-9 vuotiaille suunnattu kiekkokoulu järjestetään kerran viikossa. Liikutaan, heitetään ja harjoitellaan yleistä urheilullista motoriikkaa. Kiekkokoulun vuorot näkyvillä alla, sekä esimerkiksi meidän Instagramista (@euc_juniors).
Miksi ultimate on erityinen laji? Katso klippi täältä (YouTube). Miltä näyttää junioriultimate? Katso tämä video (YouTube) turnauksesta, johon myös EUC osallistui viime hallikaudella.
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan harjoituksiin, ota rohkeasti yhteyttä juniorit@euc.fi!
Katso myös ultimate.fi:n juniorisivu, sekä EUC:n juniorien Instagram-tili @euc_juniors!
Junioreiden harjoitukset hallikaudella 2026-27
Hallikauden U17-harjoitukset [10-16v]:
- Keskiviikkoisin (alk. 7.10.) Perkkaan koulun liikuntasali, 17:30-19
- Sunnuntaisin (alk. 4.10.) Otaniemen lukion liikuntasali, 10:30-12
Hallikauden kiekkokoulun harjoitukset [~6-9v]:
- Sunnuntaisin (alk. 4.10.) Otaniemen lukion liikuntasali, 9:30-10:30
Mukaan sisäliikuntavarustus sekä juomapullo. Kiekkokoulun kustannukset: seuran jäsenyys 30€, kauden (sisä/ulko) treenimaksu 30€. Treeneissä saa käydä 3 kertaa kokeilemassa maksutta!
Hallikausi kestää lokakuusta toukokuuhun.
Junioreiden harjoitukset ulkokaudella 2026
Harjoitukset ovat maanantaisin Perkkaan tekonurmella (Itsehallintotie 12) klo 16:00-17:30 ja keskiviikkoisin Tapion kentällä (Kaupinkalliontie 6) klo 17-18:30. Harjoitukset jatkuvat syyskuun 2026 loppuun. Heinäkuussa pidämme ~parin viikon mittaisen kesätauon.
Ulkona treenaamme myös sadesäällä, eli varaathan säähän sopivan urheiluvaatetuksen. Lisäksi tarvitset mukaan juomapullon sekä tekonurmelle sopivat kengät (lenkkarit/nappulakengät).
Muutokset mahdollisia.